Tännehän olisi sitten ehkä syytä kirjoittaa päivittäin. Työpaikan koneen käyttö aiheuttaa töihin joutumista. Koska olen työnipo, se ei haittaa. Lääh, lääh, JOO, tottakai teen! Heti? Se ei ole pätemistä vaan luonteenpiirre.

Täytynee kai nukahtaa hetki kuitenkin, ennenkuin tulen oikeasti töihin. Pienestä tulee ihminen onnelliseksi, niinkuin siitä että voi olla avuksi. Miten voi olla avulias ja kyyninen yhtäaikaa? Tai miksi on avulias vielä sittenkin kun tietää ettei lopussa seiso kiitos, vaan työmäärän nähden aivan liian pieni palkka?

Pistetään hyvään karmaan, jätin liftarin tielle juhannusaattona, siis en ottanut kyytiin jotan siitä ropsahtikin aika lailla pahaa -.

Myös minä olen nyt onnellinen vuodatus-blogin hallitsija. Niin makaa kuin petaa, vanha kansakin VOI olla oikeassa silloin tällöin vaikka minusta pitkästä ilosta ei seuraakaan itkua eikä se vahvista, mikä ei tapa. Tai voihan se niin tehdäkin.

Niikuin kaikeen mitä teen, myös tähän liittyy ehkä, ehkä ei.

Tämä ei ole masennusblogi, ei laihdutus-, urheilu-,tai ruoka-. Ei varsinkaan neulonta-. Ei millään pahalla. En väitä olevani mitenkään erikoinen, vaan päinvastoin varsin tavallinen, mutta toivon että keksin silloin tällöin sanottavaa myös muusta kuin edellämainituista.

En tiedä ketä tämä kiinnostaa. Ehkä joku eksyy tänne keskellä yötä, lomalla ja unettomana. Niin minunkin vuodatusviidakon lukemiseni alkoi.

Niin, en myöskään ole perheenäiti.